Yleinen

Siivouspäivä!

08.12.2013, rixpo

Tänään on ollut siivouspäivä. Olen hieman uudistanut keittiötä ja samalla vaihtanut huonekalujen paikkaa.Siivous ei ole muinulle mitenkään mieleistä puuhaa. Kuinka monelle se nyt olisi, mutta omat vanhempani ovat siivoushulluja. En varmaankaan valehtele jos kerron heidän imuroivan 2-3 kertaa päivässä! En ole lapsuudessani nähnyt murusia pöydällä, pölyä nurkassa tai vaatekasaa tuolin päällä. Kaikki on ollut aina viimeisen päälle siististiä… Oma suhteeni siisteyteen on, että elämän jälkia saa ja pitää näkyä kotona ja, että sekaisuus on kuitenkin eriasia, kuin likaisuus?!? Myönnan kuitenkin sen, että siisteydestä on ollut minulle monesti paineita. Vaikka kotini on aina ollut perus-siisti, olen aina ennen vieraita pyrkiny jynssäämään paikat puti puhtaiksi! Se on joskus saanut paineet kasvamaan jopa niin koviksi, että olen peruuttanut ilman sen parempaa syytä ystäväni vierailun meillä. Eli siivous ja siisteys on rajoittanut sosiaalista elämääni…..  Nyt viimeisin vuoden, kahden aikana olen yrittänyt lakata ajattelemasti, että jotakin kiinnostaisi jos minulla pölypallo nurkassa. Olen myös ollut helpottunut kun olen käynyt jonkun luona ja kaikki kodit eivät ole lehtien kansista, vaan siellä asuu normaaleja ihmisiä, normaalien asioiden ja tavaroiden keskellä.

Olen myös oppinut kotoani tietynlaisen materialismin…. Välillä olen hävennyt  ja kokenut olevani huonompi ihminen kuin muut, sillä minulla ei ole ollut juuri rakennettua omakotitaloa tai juuri remontoitua kattohuoneistoa, vaan tavallinen koti tavallisine tavaroinenn ja tapetteineen. Olen nuorempana tehnyt päättömiä hankintoja ja joutunut rahallisiin ongelmiin, koska halusin olla parempi ja näyttää materiaalilla, että olen jotain muta kuin oikeasti olen… Tottakai kauniit ja kalliit asiat minua kiinnostaa ja kiehtoo edeleen, mutta nykyään osaan hallita paremmin sen mihin minulla on varaa ja mihin ei… Olen 3 vuoden aikan maksanut kaikki velkani pois ja päättänyt, etten enää hanki yhtäkän osamaksua tai muuta mieltäni vaivaamaan. Helpomminhan tuo on sanottu kuin tehty, mutta isoja hankintoja varten paras tapa on ensin säästää ja sitten vasta ostaa… Usein mieli voi muuttua siinä matkalla ja huomaa, että joku muu asia voi olla tätä tärkeämpi. En puhu asunto tai autolainasta, vaan lähinnä TV:n tai pesukoneen hankinnasta.

Asiat on niin monimutkaisia, ettei niitä ole helppoa selittää blogissa ja varmasti joku ymmärtää väärin mitä yritän tässä sanoa. Mutta tässä itseäni tutkiessa huomaan minkälaisia seurauksia omasta lapsuudesta ja kasvatuksesta on seurannut. En tietenkkän sano sitä, että olisin halunnut elää p*skan keskellä, mutta myös yli hygieenisyys on rajoittanut lapsen elämää. En ole saanut tehdä sitä tai tätä, koska siitä on tullut vanhemmilleni siivottavaa. Minulla on isoveli joka ei taas ole kärsinyt siisteydestä lainkaa, sillä hän on itse hyvin siisti ja järjestelmällinen. Kyllähän minustakin nuo piirteet löytyy, mutta olen myös kapinallinen oman tieni kulkija joka tahtoo kokeill erillaisia asioita, mitä mistäkin seuraa. Sutata ja sitten siivota 🙂

No niin, eiköhän tässä tullut taas purettu lapsuuden kamalia traumoja 😀

Hyvää sunnuntain jatkoa kaikille!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *